Tekstin alkuun
Etusivu - Kokoomus ehdokkaat
Blogi

Talousarvion käsittely kaupunginhallituksessa

20.10.2008

Kaupungin talousarvio käsiteltiin kaupunginhallituksessa. Lopullisen päätöksen siitä tekee kaupunginvaltuusto 24.11.2008.Siihen asti keskustelu asiasta jatkuu vaikka vaikea on saada siihen enää ainakaan suuriamuutoksia.

Vaikeata oli, koska kaupunginjohtajan esitys oli alunperin tyrmäävä veronkorotuksineen ja toiminnan supistuksineen. Onneksi saatiin aikaan kohtuullistamista kaupunginhallituksen käsittelyssä. Elämä jatkuu! Runsaan viilaamisen jälkeen päästiin edes siihen, että veroprosentti nousi 20:een. Varsinkin vasemmalla vaadittiin suurempaa korotusta.

Eniten harmittavat sanalliset ehdotukset, että on tutkittava mahdollisuutta siirtää iltapäivä- ja viikonloppupäivystykset Lahden tuolle puolen Hollolan rajalle, jolloin palvelutaso laskee melkoisesti Heinolassa. On selvää, että vastustan jo ajatustakin tuollaisesta. Samoin suhtaudun varovasti uuteen kouluverkkoselvitykseen vaikka on selkeä tosiasia, että oppilaat ovat meillä vähentyneet. Myöskään kulttuuritoimen toimintamahdollisuuksien kaventaminen ei tunnu mukavalta, tuleekin tutkia sponsorien avuliasta kättä.

Positiivista oli se, että lehtiartikkelissa ja valtuustoseminaarissa esittämäni toimikunta perustetaan tutkimaan, onko ja kuinka paljon meillä varaa myydä metsää ja muuta omaisuutta, ja että vv2007 ja 2008syntyneet alijäämät voidaan kattaa energiarahaston tasekirjauksella.

Hae kirjoituksista


© 2008 Kokoomus ehdokkaat - Tekninen toteutus Optinet kotisivut