Kokoomuksen Heinolan kunnallisjärjestö päätti jo keväällä, että tehdään vaaliohjelma ensi valtuustokautta varten. Ei kuitenkaan haluttu joutua kinasteluun kaupunkilaisten kanssa, että siinä ja siinä asiassa ei ole toimittu vaaliohjelman mukaisesti, joten päätettiin tehdä tavoiteohjelma: kokoomustavoitteet. Saattaahan olla, että emme saa enemmistöä valtuustoon, jolloin voisimme pyrkiä noudattamaan omaa ohjelmaamme, mutta tavoitteet, mihin pyrimme, meillä voi olla.
Kokoomustavoitteet tehtiin demokraattisesti. Siinä oli hyvänä puolena se, että jokainen halukas sai mielipiteensä esiin. Huonona puolena taas se, että listasta tuli verraten pitkä, kun monet halusivat saada itse tärkeänä pitämänsä asian ja vieläpä omin sanakääntein mukaan tavoitteisiin.
Ensin kysyttiin jäsenistöltä, sitten elokuun loppuun mennessä ilmoittautuneilta ehdokkailta. Tämän jälkeen teimme saamiemme ehdotusten perusteella yhteenvedon, jota käsiteltiin peräti viidessä ehdokkaiden kokouksessa. Lopputulos oli kompromissi, mutta aina suuren enemmistön hyväksymä.
Vaikka lopputulos oli kompromissi kokoomustavoitteista tuli loppujen lopuksi hyvä paperi ja ohjenuora tuleville valtuutetuille ja lautakuntien jäsenille.